Betheliä lapsettaa

Viime yön nukuin Siskon poikani 4v. (Kummituspoika) kanssa leikkimökissä
Voi se oli hauskaa!
Taannun lapseksi hänen ja hänen siskonsa Prinsessan (vajaa 3v.) kanssa ja rakastan heitä äärettömyyksiin
Olen lapsiaikuinen, elän uudelleen lapsuuttani heidän kanssaan,
heidän kauttaan
Se on tervehdyttävää, vaikkei varhaislapsuudessani olekaan mitään onnetonta tai epänormaalia
Olen vaan ollut herkkä lapsi, vaikutuksille altis ja mielikuvitusrikas
Nyt omakin lapsuuteni, kaikki silloin oudot ja uudet asiat saavat aikuisen näkökulman

Ja, kun lapset eivät ole omiani, voin rauhassa olla se hassu täti, jonka kanssa riehutaan, juostaan sadettimen läpi, askarrellaan, yövytään leikkimökissä
Olen yhtä aikaa turvallinen aikuinen ja lapsi aikuisessa kehossa

Niin... Ne omat lapset?
Kysymys on aika ajankohtainen, ollut jo muutaman vuoden, olenhan kohta loppusuoralla hedelmällisissä vuosissani (tai ainakin turvallisesti hedelmällisissä)
Miehenikin kanssa olemme seurustelleet seitsemän vuotta ja suhteemme on varsin vakaa (minä en :D )
Milloin on lasten aika?
Onko joskus?

Tällähetkellä minulla ei ole vastausta siihen (lähtien oletuksesta, että ylipäätään voisimme saada lapsia. Se kun ei ole tietenkään itsestäänselvyys)
Rakastan siskoni lapsia
Se saattaisi riittää minulle, että saisin olla heille rakas täti. Olen "adoptoinut" heidät omikseni :D
Mieheni haluaa omia lapsia mutta se, milloin/koskaan näyttäisi olevan aina "joskus" eli todennäköisesti sellaista "hyvää" hetkeä/elämäntilannetta tuskin tuleekaan, jolloin hän oikeasti olisi valmis

Minulla vuodet vähenevät
Joskus on tehtävä päätös suuntaan tai toiseen
Juuri nyt se tuntuisi olevan ei mutta ailahtelevan luonteeni takia tiedän, että se voi olla kohta kyllä (ja sitten taas ei jne)

Tämän enempää en mieti tätä nyt, koitan elää hetkessä ja katsoa, millaisia ihanuuksia syksy tuo tullessaan