Masentaa

Nämä ovat näitä luonteeni ja elämäni mustia puolia
Tulee jokin ulkopuolinen seikka, joka horjuttaa koko uskoni elämään, itseeni
En todellakaan haluaisi asian olevan niin, vaan pystyväni suhtautumaan ihmisten käytökseen neutraalisti

Ilmeisen naiivisti kuvittelin, että minulla oli miespuoleinen kaveri
(enkä tosiaankaan tarkoita nyt parasta ystävääni, joka myös on miespuoleinen),
jolla ei ollut mitään taka-ajatuksia kaveruudessamme

Kaverustuimme keväällä ja olemme molemmat seurustelevia
Se tehtiin heti selväksi eikä missään vaiheessa ollut mitään epäselvyyttä, missä mennään
Ainoa fyysinen kontakti oli, kun halasimme erotessa
Emme flirttailleet, emmekä vihjailleet mistään sopimattomasta
Kaikki oli ainakin minun mielestäni "sukupuoletonta" kaveruutta

Ensimmäinen yllätys oli se, että mieheni hermostui kaveruudestamme
Hän syytti minua pettämisestä, vaikkei ollut tapahtunut muuta kuin pari tapaamista ja sähköposteilua
Eikä niihin todellakaan sisältynyt mitään muuta kuin keskustelua hänen mahdollisesta eroprosessistaan (joka ei onneksi toteutunut) ja, joissa koitin olla olkapäänä
Mieheni pyynnöstä jäädytin kaveruutemme (voin sanoa, etten todellakaan ilolla)

Toinen tuli tänään
Viesti pitkästä aikaa
Vainoharhailua siitä, etteivät yhteiset (hänelle puoli)tutut ihmiset vaan tiedä kaveruudestamme
Eivät tiedä mutta miksi se on niin kovin huolestuttavaa?

En ymmärrä miestäni, en ymmärrä kaveriani...
Oliko kuitenkin tässä jotain seksuaalisia tms taka-ajatuksia?
Miksi en saisi olla ystävä/kaveri kenen kanssa haluan?