Niin väsynyt

Voi Luoja millaisia päiviä!
Lauantai oli tässä matalalennossa kauheista kauhein...

En itke kovin helposti
Haluaisin kyllä, koska se helpottaa oloa silloin, kun oikeasti itkettää
Olen ollut isäni kuoleman käsittelemättömyydestä johtuen niin tukossa, etten kyennyt itkemään ollenkaan melkein kymmeneen vuoteen
Nykyään itkeminen on helpompaa; kyyneleet tulevat ulos eivätkä vain pakahduta rintaani

Lauantaina...
Itkin ihan ilman mitään syytä
Itkin ja itkin enkä kyennyt lopettamaan tai löytämään syytä itkulleni

Minua
ei ahdistanut,
ei pelottanut,
ei surettanut
Kaikki oli fyysisessä maailmassani hyvin, ei ollut syytä olla surullinen
Ja silti itkin kuin avuton vauva; ja ehkä olinkin yhtä turvaton

Olen väsynyt tähän apatiaan
Masennus invalidisoi minut lähes täysin:
en pääse ulos talosta,
työt ja niiden eteenpäin vieminen on retuperällä,
mikään ei edisty

Tiedän kokemuksesta, että tämä loppuu kohta
Maanisdepressiivisellä luonteella "siunattu" ei ole masentunut loputtomasti
(tällä hetkellä tunnen suurta empatiaa niitä kohtaan, jotka ovat kokonaan masentuneita; voi Luoja, mikä sairaus!!)
Tasapainon paluuta odotan (ja ehkä hiukan myös hypomaniaa)

Ilo tule elämääni!